5 vinkkiä lasten kanssa saunomiseen -artikkelissa pureudutaan siihen voiko saunassa oleminen olla rentouttava kokemus koko perheelle?

Lapsen kanssa saunominen uhka vai mahdollisuus? Tähän voisi heti alkuun todeta, että riippuu niin lapsesta tai lapsista. Lapsen kanssa saunominen voi edetä rauhallisesti tai sitten se repeää käsiin jo ihan alkuvaiheessa.
Siinä vaiheessa kukaan ei nauti. Ei lapsi, ei aikuinen, ei kukaan.
Olen koittanut omalta osalta opettaa lapselleni miten saunassa ollaan. Toimitaan rauhallisesti, puhutaan pehmeällä äänellä, ei tehdä äkkinäisiä liikkeitä, ei riidellä jne.
Uskon vahvasti, että vanhempien esimerkki on suuressa roolissa, kun opetetaan saunomista lapsille. Varsinkin pienestä pitäen saunassa käyvä lapsi osaa käyttäytyä varmasti paremmin kuin sellainen joka ei käy niin usein saunassa.
Tästä minulla onkin omakohtainen kokemus, meinaan poikani serkku. Hän käy saunassa vain muutaman kerran vuodessa. Toki hän on tempperamentiltaan eläväisempi kuin poikani. Olimme saunomassa yksi ilta ja hän sai poikani mukaan kaikenlaiseen temppuiluun ja ees taas ramppaamiseen. Temppuilua saunassa ei poikani ole oikeastaan ikinä harrastanut.
Edes takaisin ramppaaminen taasen on tuttua varmasti jokaisen pienen lapsen perheessä. Halutaan välillä suihkuun ja välillä takas saunan lämpöön ja niin edelleen. Mielestäni se on ihan ok, koska lapsen kehonsäätely ei toimi niin kuin aikuisella, joten nämä edes takaisin menemiset pitää sulattaa.
Lue lisää: Saunominen lapsen kanssa.
Liika rajoittaminen saunassa ei ole mukavaa kenellekkään, joten tähän kirjoitukseen listasin muutaman vinkin, jonka avulla saunomisesta saadaan kaikille mukava kokemus.
5 vinkkiä lasten kanssa saunomiseen

1.Laulut
Joissain piireissä laulaminen saunassa saattaa olla kiellettyjen listalla, mutta jos sillä saadaan lapsi rauhoittumaan ja pysymään paikoillaan, niin miksi ei? Varsinkin löylynheittämis-laulut ovat minun ystäväperheissä suuressa suosiossa.
Muistan omasta lapsuudestani, että Pappani lauloi meille Lemin seuduilta kotoisin olevan laulun. Valitettavasti en muista sitä ihan kokonaan. Tähän sain hiukan apuja Luonnottaren VoiMia Miialta, hän muisteli, että oli kuullut samoja sanoja olevan kappaleen. Hän löysikin jostain vanhasta saunakirjasta hieman samantapaiset sanat.
Samalla kun lauletaan niin taputetaan vihdalla reisille.
Repu repu reisiäni,
pieniä paljaita reisiä
– tämän enempää me ei muisteta, onko sinulla tietoa miten tämä jatkuu?
Repu repu reijelle,
Punaselle pyllylle!
Pysy kotona,
Konnanpoika,
Äläkä pyri kyleä!
Syö rusi, ruumenta,
Oman pellon pehkua!
Tai
Repu repu reisijäin,
punaisia poskijain!
Syö ruusuu,
Ruumenii,
Älä pyri kyllää!
– Nämä löytyi kirjasta suomalaisia saunatapoja ja -pitämyksiä, Veikko Ruoppila
Yksi aivan ihana kesäinen kappale on saunavihdat. Laitan videon tähän alapuolelle.
1. Lapsoset ketterät kotihaasta
koivusta oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä
saunahan vihdat laittaa.
:,: Lauteilla saunan kotoisen
taas illalla kylpy maittaa. :,:
2. Pehmyt on lapsista aina vihta,
äiti jos vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan,
toisin on vierahassa.
:, : Jospahan säilyis äidin lapset
kylmältä maailmassa.:,:
2. Leikit
Leikit saunassa saattaa kuulostaa pelottavalta, kun teet niitä leikkejä yhdessä lapsen kanssa niin ei se olekaan ollenkaan niin pelottavaa.
Arvaa mitä tarkoitan
Arvaa mitä tarkoitan -leikki, jossa yksi lapsi esittää elehtien ilman sanoja, mimiikalla, muiden pitää arvata mitä sanaa esittäjä tarkoittaa. Leikissä voidaan sopia aihealue mitä käytetään.
A-A-S-I
Jossa heitetään palloa vuorotellen tai vaikka lumipalloa. Pallon pudottanut saa kirjaimen. Kun on saanut sanan aasi kaikki kirjaimet, putoaa pelistä. Viimeiseksi jäänyt voittaa.
Hiiri keittää puuroa
Hoetaan runoa ja tehdään liikkeet: “Hiiri keittää puuroa” – Etusormella hämmennetään kämmenenkuppia. “Antaa tuolle” – Annetaan peukalolle (puristetaan sitä). “Antaa tuolle” – Annetaan keskisormelle. “Antaa tuolle” – Annetaan nimettömälle. “Loput viekin varastoon” – Aikuisen sormet kulkevat käsivartta pitkin lapsen kainaloa kutittamaan. Leikki alkaa alusta ja tällöin nimetön jää ilman. Seuraavalla kerralla keskisormi jää ilman, sitten etusormi ja viimein peukalo.
Huis humma kirkkoon
Hoetaan runoa ja tehdään liikkeet: “Huis humma kirkkoon, poikkes sitten tätilään.” – Lapsi istuu sylissä selkä aikuiseen päin. Lasta körötellään polvien päällä. “Täti leipoo suuren kaakun, panee paljon voita päälle.” – Taputetaan lapsen käsiä ja sivellään “voita” kämmenelle. “Pikkuisesta pyttysestä, pikkuisella kauhasella.” – Tehdään lapsen kädestä kuppi, josta pistellään “voita” lapsen ja aikuisen suuhun. “Sianlihalla silitteli, kananmunalla kaunisteli.” – Silitellään lapsen oikealla kädellä vasenta kämmentä ja päinvastoin.
Paperi – kivi – sakset
Legendaarinen leikki, joka onnistuu saunassa oikein hyvin.
Kapteeni käskee
Toki tässä pitää ottaa huomioon, mitä siellä saunassa voi tehdä. Mutta käsien taputukset, jalkojen tömistykset, silmien kiinni laittaminen, suun avaaminen, sormien napsutteluja onnistuvat varmasti saunassa.

3. Vesileikit
Kukapa lapsi ei rakasta vesileikkejä? En taida tietää yhtään lasta joka ei tykkäisi läträtä vedellä. Saunassa onkin hyvä paikka vesileikeille. Vaikkakin muista varmistaa, että saunassa on lattiakaivo, niin et joudu luuttuamaan lattiaa saunomisen päätyttyä.
Pienen lapsen voit laittaa istumaan vatiin jossa on vähän vettä. Kaataa vähän väliä vettä päälle ja antaa lapsen itse läträtä vedellä.
Ota saunaan mukaan
- Ämpäri
- Kauha
- Vati
- Pikkukuppi
- Leluja
Huolehdi saunomisen jälkeen saunan oikeanlainen kuivatus.
Lue lisää: Mitä tehdä saunomisen jälkeen.
4.Piirtäminen
Jos saunassa on lasiovi, niin parasta on antaa lapsen piirtää oveen. Lasiovi höyrystyy saunassa ollessa sen verran, että siihen saa mainiosti sormella piirrettyä.
Pienemmän lapsen kanssa voit itse piirtää lapsen toiveita. Mikäs sen mukavampaa, kun lapsi pysyy rauhallisena ja tyytyväisenä saunassa.
Tästäkin voi tehdä version, jossa toisen pitää arvata mitä toinen piirtää.
5.Sanaleikit
Varsinkin hieman vanhempien lasten kanssa voitte leikkiä sanaleikkejä. Silloin saunassa olo aika menee mahdottoman nopeasti.
Laiva on lastattu
Laiva lastataan yhteisesti sovitun kirjaimen tai aakkosten mukaan. Se tippuu joka ei enää keksi mitä sinne laivaan lastataan.
Ei, juu, vaarinhousut
Kysytään kolme kysymystä, joissa vastauksena on ensin EI, sitten JUU ja sitten Vaarinhousut.
Rikkinäinen puhelin
Yksi laittaa kiertämään pitkän sanan tai lauseen. Lause kuiskataan korvaan vain yhden kerran ja seuraavan pitää kuiskata kuulemansa lause eteenpäin, niin kuin hän sen kuuli. Lopputulos voi olla aika hauska.
Vain taivas on rajana, jos sekään.
5 vinkkiä lasten kanssa saunomiseen
- Laulut
- Leikit
- Vesileikit
- Piirtäminen
- Sanaleikit
Toivottavasti tästä 5 vinkkiä lasten kanssa saunomiseen -artikkelista oli sinulle apua. Ja uskaltaudut saunaan lapsesi kanssa. Toki lasta pitää muistaa opastaa ja varoittaa kuumasta kiukaasta.
Näillä vinkeillä teillä on varmasti hauska saunahetki. Eikä kenelläkään mene hermo. Uskoisin, että lapsi saattaa jopa odottaa yhteisiä saunahetkiä.