Alastomuus eri kulttuureissa on asia johon oli hauska tarttua ja listata tähän postaukseen. Me suomalaiset tiedetään sauna ja alastomuus ne yhteen kuuluu. Useissa maissa näin ei kuitenkaan ole. Tässä artikkelissa kerron muutamien maiden alastomuuskulttuurista. Voitko sinä allekirjoittaa nämä vai olenko ymmärtänyt asiat aivan väärin?
Tietenkin tässäkin niin kuin monessa muussakin asiassa on erilaisia ihmisiä. Artikkelin tarkoitus on antaa yleiskuvaa millaista on saunoa eri maissa. Tämä ei tarkoita, että kaikki kyseisen maan ihmiset tekee niin vaikka tekstissä annan niin ymmärtää.

Suomi
Meille suomalaisille alastomuus on aika luonnollinen osa elämää. Olemme tottuneet pienestä pitäen näkemään vanhemmat, isovanhemmat, veljet, siskot ja ystävät alasti. Se on kuitenkin ihan normaalia. Teinivuosina tai aikuisiällä ei ehkä niin rennosti saunota alasti yhteissaunoissa. Vaan silloin jaetaan miesten ja naisten vuorot tai käytetään uima-asuja yhteissaunassa. Toki on kaveriporukoita joissa saunotaan ihan rennosti kaikki sekaisin ja kaikki alasti.
Monen suomalaisen mielestä saunaan pitää mennä alasti. Silloin sitä on vapaa kaikesta, eikä ole mitään puristavia vaatteita päällä. Allekirjoitan tämän täysin.
Saksa
Saksassa yleisissä saunoissa ts. saunamaailmoissa ollaan sekasaunoissa eli miehet ja naiset sekaisin. Joissain kylpylöissä on naisille erikseen saunapäivä tai jopa oma sauna-alue, jossa he saavat olla rauhassa.
Saunoissa ollaan alasti, mutta pyyhe päällä on myös mahdollista olla jos tuntee olonsa epämukavaksi. Uimapukuja -housuja ei saa käyttää, ainoastaan kylpylän puolella.
Saksa on minulle tuttu maa, olenhan asunut täällä jo kymmenen vuotta. Saksalaisten alastomuus on hieman erilaista kuin suomalaisten. Saksassa ollaan avoimia alastomuuden suhteen ja sekasaunat ovat normaalia toimintaa. Kuitenkin huomaan hieman erilaisia katseita saunassa kuin saunoessa Suomessa suomalaisten kanssa.
Itä-Saksasta on lähtöisin FKK eli Frei Körper Kultur eli nudismi, jonka ansiosta täällä ollaan rennompia. Toki on ihmisiä jotka eivät edes samaa sukupuolta olevien suihkuissa käy suihkussa avoimesti vaan suihkuun mennään erilliseen koppiin. Itseä ahistaa ajatus kopeista ja siitä että kädet ja jalat eivät mahdu edes siellä sisällä olemaan.
Joillekin sauna on ns. tsekkailu- tai iskupaikka joka itseä vähän kyllä ällöttää. Minulle sauna on sauna ja piste. Siellä ei ole tarkoitus tsekata ketään tai varsinkaan iskeä. Koko ajatus puistattaa minua.
Tämän asian olen todennut myös minun blogieni kautta. Suomalaisia ei kiinnosta saunotaanko alasti vai uimapuku päällä.
Saksalaiset ovat kyselleet useasti saunonko alasti? En tiedä onko tämän kysymyksen taustalla jotain muuta, mutta olen koittanut asiallisesti vastailla kysymyksiin. Tästä aiheesta olen meinannut kirjoittaa ihan artikkelin koska tämä asia niin kovasti kiinnostaa.
Lue lisää: Saksalainen saunakulttuuri

Ranska
Ranskalaisille alastomuus tarkoittaa sitä kun ollaan läheisissä väleissä rakkaan kanssa. Alastomuus liitetään seksiin ja erotiikkaan. Esimerkiksi sekasaunat ja niissä alasti oleminen olisi pyhäinhäväistys. Esimerkiksi edes pienten lasten ei ole hyvä juosta alasti nurmikolla tai kotona sisällä jos on vieraita paikalla.
Sekasaunoissa ollaan pyyhe tai uima-asu päällä. Edes ystävien kesken ei voida saunoa alasti. Ranskattaret ajattelevat heidän vartalonsa olevan vain heidän rakkaalleen ja sitä ei näytellä kenellekkään muulle. Esimerkiksi vauvan imettäminen ei tule kyseeseen jos perheessä on vanhempi lapsi.
Lue lisää: Ranskalainen saunakulttuuri
Englanti
En tiedä koskeeko tämä koko UK:ta vai vain Englantia. Englantilaiset ovat todella häveliäitä he pitävät uima-asut tukevasti päällä jopa perheen kesken. Useat ulkosuomalaiset ovat saaneet kuulla sanat me ei sitten saunaan tulla koska siellä pitää olla alasti. Englantilaiset eivät tosiaan ole tottuneita nakuiluun edes ystäväporukalla.
He varmasti ovat kauhistuneita saksalaisten ja suomalaisten tavasta olla rennosti alasti myös vastakkaisen sukupuolen edessä.
Lue lisää: Englantilainen saunakulttuuri
Turkki
Turkkilaiset eivät toden totta ole tottuneet alastomuuteen pienestä lähtien. Saattaa olla tilanne etteivät he ole ikinä nähneet vanhempiaan tai sisaruksiaan alasti tai edes uima-asu päällä. Meille suomalaisille tämä tuntuu uskomattomalle.
Turkkilaisia on todella vaikea saada saunomaan, edes pyyhe tai uima-asu päällä. En usko että he kovin mielellään menevät saunomaan edes oman puolisonsa kanssa.
Olen kuitenkin tavannut muutaman muslimin, ja he ovat olleet saunassa pyyhe tai lannepyyhe päällä. Mielestäni se on ihan ok. Meidän pitää kunnioittaa heitä ja heidän kulttuuria he eivät ole todellakaan tottuneita olemaan alasti muiden edessä.
Turkkilainen sauna eli Hamam on ihan mieletön paikka. Siellä miehet ja naiset ovat sekaisin, mutta kaikilla on uima-asut visusti päällä. Joissain paikoissa voi olla käytössä Hamam-pyyhkeet.
Japani
Japanilaiset ovat varsinaisia nudisteja, heille on ihan ok olla alasti samaa sukupuolta olevan kanssa. Japanissa on myös kylpylöitä jotka on tarkoitettu pariskunnille ja niissä ollaan alasti.
Yleisissä kylpylöissä on erikseen miesten ja naisten puolet ja niissä ollaan tottuneesti alasti. Jonkinlainen pikkuinen pyyhe annetaan matkaan jolla voi peittää sukukalleudet ja myöhemmin käyttää samaa pyyhettä saunassa pään päällä.
Lue lisää: Japanilainen saunakulttuuri

Venäjä
Venäjällä ollaan samaa koulukuntaa suomalaisten kanssa. Alastomuus on osa elämää, joten vanhemmat ja sisarukset on nähty alastomina. Yksi osasyy tähän on varmasti sauna jossa hoidetaan päivittäiset ja/tai viikottaiset pesurutiinit.
Kaupunkien yleisissä saunoissa ollaan yleisesti miehet ja naiset erikseen ja niissä ollaan alasti. Pyyhkeitä tai uima-asuja ei käytetä. Maaseudulla olevissa saunoissa voidaan kuitenkin olla sekaisin saunoissa ja silloin saatetaan käyttää uima-asuja ja pyyhkeitä. Joissain ns. hippiporukoissa ollaan varmasti alasti, tästä ei minulla ole varmaa tietoa.
Yleisissä saunoissa miehet ovat alasti reteästi ja viettävätkin usein koko päivän saunamaailmassa. Heillä on mukana, ruuat ja juomat. He vihtovat ja pesevät toisten selkiä alasti ja se on ihan normaalia.
Lue lisää: Venäläinen saunakulttuuri
Espanja
Espanjalaiset ovat myös todella häveliäitä, joten alastomuus muiden edessä ei ole ollenkaan ok asia. Perheen kesken ollaan myös häveliäitä eikä esimerkiksi lapset ole nähneet vanhempiaan alasti. Toki tähän on tulossa muutos nuorempien sukupolvien ansiosta.
He eivät edes vaihda vaatteita muiden edessä. Espanjassa monissa paikoissa on yksittäiset suihkukopit ovilla. He saattavat jopa ottaa kuivat ja puhtaat vaatteet mukaan suihkukoppiin, ettei vain kukaan näe heitä alasti. Tai he vaihtavat vaatteita pukuhuoneessa pyyhkeiden suojassa vaikka paikalla on vain naisia.
Tämä on aika jännä juttu, koska olen kiinnittänyt huomiota espanjattarien pukeutumiseen. He saattavat pukeutua kovin niukasti ja näyttävästi. Mutta vaatteet ovat jollain tasolla kuitenkin päällä. Esimerkiksi uimarannalla saatetaan kuitenkin ottaa aurinkoa yläosattomissa ja vain stringit jalassa. Tämä koskee kaikkia naisia, ikään ja kokoon katsomatta. He ovat yleisesti kuitenkin kovin ylpeitä vartalostaan ja näyttelevät sitä mieluusti muille. Voisi ajatella, että minäkuva on erittäin hyvä vs. suomalainen nainen.
Espanjalaista miestä tai naista tuskin saa saunan lauteille ilman rihman kiertämää. Olen kuullut tapauksista joissa espanjalainen mies ei ole mennyt alasti saunaan suomalaisten miesten kanssa. Oman puolison kanssa on kuitenkin “uskaltautunut” saunaan alasti.
Poikkeus vahvistaa säännön niin kuin sanotaan. Varsinkin surffaus-piireissä Fuerteventuralla (jossa on paljon nudistirantoja, osaksi saksalaisten ansiosta) ollaan asian kanssa rennommin ja märkäpukujen alla ollaan alasti ja vaatteet vaihdetaan rannalla ihan rennosti paljaiden peppujen vilahdellessa.

Toivottavasti tästä alastomuus eri kulttuureissa -artikkelista oli sinulle hyötyä ja apua kun etsit tietoa eri maiden alastomuuskulttuureista. Muutaman maan alastomuuskulttuuri jäi läpi käymättä ja voit laittaa minulle viestiä oman maasi kulttuurista.
Millaisia kokemuksia sinulla on muiden maiden alastomuuskulttuureista?
Saunaterkuin
Kati
Hei!
Olen suomalainen, mutta olen ollu usein Filippiineillä, josta vaimoni on kotoisin, siellä alastomuus on Tabu l. sitä ei suvaita. Eka kerran ku olin vaimoni ( silloin tyttöystävä) uimassa pienessä joessa Mindoron saarella, vaihdoin uimahousuihin siinä hänen ja yhden sukulaistytön vieressä, käännyin tietysti poispäin, mutta huomasin ihmetyksen tulevan vaimoni ilmeestä. Myöhemmin tästä oli puhetta ja hän sanoi, että noin en saisi toimia, sanoin, että eihän siellä ollu mitään pukukoppia, enkä voi vieraassa maassa mennä kovin kauas hakemaan “suojattua paikkaa”. Mutta Filippiinot uivatkin yaatteet päällä. Sitten vaimoni sukulainen tuli suomeen töihin Haikon kartanoon, hänet vietiin Saunaan ja hän ei halunnut millään tulla alasti löylyihin, mutta kun hänen työnantajansa sanoi, että Saunaan EI voi suomessa tulla housut jalassa, niin viimein hän tuli. Siinä painoi kai enemmän vaaàssa Respekt ( ja ehkä pelko työpaikasta) työnantajaa kohtaan.
Filippiiniläiset kunnioittaa toisia ihmisiä ja työnantajia suuresti.
Hei Eino, kiva kuulla sinun kokemuksistasi. Alastomuus on tosiaan joissain maissa TABU! Toivottavasti vaimosi ei saanut traumoja saunoessa muiden kanssa? Kiitos kommentista.
Mahtaakohan olla niin, että eri puolilla Saksaa on erilaisia saunojia ja suihkuissa kävijöitä? En ole saunonut ja ollut suihkussa muualla kuin Pfalzissa yleisissä saunoissa ja uimahalleissa, eikä minulla ole tuollaisia ikäviä kokemuksia. Johtuu kai siitä, että en ole yhtä hemaiseva vaaleaverikkö, jota kannattaisi “iskeä”. Baijerissa on kai enemmän mustatukkaisia kuin täällä Pfalzissa ja vaaleaverikkö kiinnostaa. Mitä ne miehet silmilleen voivat, kun kauniin naisen näkevät?
Kävin vanhan suomalaisen serkun kanssa kotikaupunkini uimahallin yhteydessä olevassa saunassa. Hän sai siitä trauman loppuelämäkseen. En huomannut sanoa, että siellä on myös alastomia miehiä. Serkku viihtyi paremmin turkkilaisessa höyrysaunassa, jossa ei ollut muita. Minä kokeilin kaikkia neljää saunaa.
Vaikka uudenvuodenpäivänä oli enemmän nuoria miehiä saunassa ei kukaan välittänyt kahdesta isosta tytöstä.
En ole käynyt missään suuressa saunamaailmassa Saksan turistikeskuksissa, joissa on eri saunojayleisö kuin pienissä paikallisissa.
Viimeksi olin Vammalassa campingalueella yhteisessä saunassa, oli miehiä ja naisia, toiset alasti, toisilla uimapuvut. Campngväki on muutenkin mutkatonta ja reipasta.
Kotipitäjäni kunnan saunassa on miesten ja naisten sauna erikseen. Ongelma on kuulemma siinä, että naisten sauna on lämpimämpi. Oletan, että miehet eivät muista laittaa puita pesään.
Sisareni pienessä asuinkunnassa kunnan sekasaunassa keikilla oli uikkarit päällä. Ymmärrän, että jotakin halutaan pitää sentään salassa, kun naapurit ja kylänväki tietävät kaikista kaiken.
Moi Katriina, pitkästä aikaa. Hauskoja kertomuksia, kiitos!