Suomalaiset viedään jo vauvana saunaan, mutta Saksassa saunominen ei ole kuitenkaan vielä niin yleistä. Eikä varsinkaan niin, että vauvat sinne saunaan vietäisiin. Haastattelin saksalaista naista, jonka eka kerta saunassa oli vasta 50-vuotiaana.
Tässä pätee varmasti sanonta, parempi myöhään, kun ei milloinkaan.

Sauna ulkomaalaisen silmin
Tässä sarjassa haastattelen ulkomaalaisia jotka rakastavat saunomista. Eli mitä kokemuksia ulkomaalaisilla on saunomisesta ja siihen liittyvistä rituaaleista maailmalla. Useat ulkomaalaiset rakastavat myös saunomista se ei ole vain meidän suomalaisten etuoikeus.
Kuka
Heippa, olen Marlis syntyperäinen saksalainen ja tulen Allgäusta tarkemmin sanottuna Länsi-Allgäusta. Olen 65-vuotias ja harrastan vaeltamista, pyöräilyä, joogaa ja lukemista. Yleensä ottaen urheilua kaikessa muodossa.
Ensimmäinen kerta saunassa
Ensimmäisen kerran olin saunomassa n. 15 vuotta sitten Oberstaufenin Aquariassa. Minua oli saunominen kiinnostanut jo pitkään, mutta en ollut jotenkin uskaltanut mennä saunaan yksin. En oikein tiennyt mitä siellä pitää tehdä. Ensimmäisellä kerralla minulla olikin oma tytär mukana opastamassa.
Mielestäni saunominen oli mukavaa ja minulla oli siellä hyvä olla. Siitä lähtien olen käynyt oikein mielelläni saunomassa. Menen saunaan pääsääntöisesti rentoutumaan, mutta toki sivussa tulee puhdistautuminen.
Kuinka usein käyn saunomassa
Käyn saunomassa talvisin kaksi kertaa viikossa, kesällä kerran viikossa tai harvemmin. Minulla on oman talon kellarikerrokseen tehty aito suomalainen sauna. Saunomme perheen kanssa yhdessä.
Oma sauna on paras, koska silloin ei tarvitse ajaa autoa eikä pukea vaatteita edestakaisin, vaan pääset kulkemaan saunaan kylpytakki päällä.
Talvisin on ”ihana” käydä hieman lumihangessa kieriskelemässä tai hieroa lunta ihoon.
Saunarituaaleihini kuuluu käydä saunassa kolme kertaa, ajalla ei ole väliä.
Parasta saunomisessa
Parasta saunomisessa on mielestäni sen terveysvaikutukset. Plus sauna tekee kokonaisvaltaisesti hyvää koko keholle.
Paras saunakokemus on ollut omassa saunassa. Sinne pääsee silloin kun haluaa ja saa olla niin kauan kuin haluaa. On päiviä, jolloin ei pysty olemaan niin kauaa saunassa. Silloin omassa saunassa saunominen on parasta, silloin saa heittää itse löylyä.
Höyrysaunassa parasta on tehdä suolakuorinta, varsinkin Aquariassa sen pystyy helposti tekemään.
Saksan saunasäännöt
Saksan saunasäännöistä olen sitä mieltä, että täällä Saksassa esim. löylynheitto ei onnistuisi niin kuin Suomessa yleisissä saunoissa. Uskon, että suomalaiset ovat tottuneet ja oppineet siihen, jos joku heittää kovat löylyt, niin silloin siirrytään ulos tai alalauteilla. Saksassa tästä voisi seurata kaaos, sen tähden uskon, että nämä saunasäännöt on kehitetty.
Suomalainen saunakokemus
Yksi kesä sain olla mukana Suomenreissulla, silloin olimme mökillä ja pääsin aitoon suomalaiseen puusaunaan. Puusaunan tunnelma on jotain todella erikoisen ihanaa, puut paukkuvat ja se tuoksu on lumoavaa. Saunomisen yhteydessä parasta oli/on käydä uimassa järvessä.
Oletko opastanut muita saunomisen saloihin
Minun ystävistäni ja tutuista useat käyvät saunassa säännöllisesti, eikä minun ole heitä tarvinnut opastaa saunomisessa. Uskon niin, että sillä on osuutta asiaan asutko lähellä saunaa/kylpylää, tuleeko käytyä saunassa usein vai ei.
Oletko kokeillut avantouintia
Avantouintia en ole kokeillut mutta luulen, että se on minulle hieman haastavaa. Luulen, että minun jalkani jäätyvät ennen kuin sinne veteen pääsee. Mutta niin kuin sanottua lumienkeleitä on tultu tehtyä ja se on mielestäni “hauskaa” mutta kylmää.
Saunajuoma ja -tuoksu
Paras saunajuoma on mielestäni vesi tai sitruunavesi.
Paras saunatuoksu on mielestäni terva.
Vihta vai vasta
Olen kerran kokeillut vihtomista, mutta se ei ollut minun juttuni.
Terveiset suomalaisille saunojille
Die finnen die spinnen.