Kiinnostaako sinua tietää millainen on espanjalainen saunakulttuuri?
Saunovatko miehet ja naiset sekaisin?
Saunotaanko Espanjassa alasti?
Pääsevätkö lapset saunomaan Espanjassa?
Kun aloin tutkimaan espanjalaista saunakulttuuria minulle naurettiin ja vähäteltiin että eihän espanjalaiset sauno. Miksi heidän pitäisi saunoa koska maassa on yleensä aina lämmin?

Espanjalainen saunakulttuuri
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä että Espanjassa on saunakulttuuria niin kuin jokaisessa maassa. Joissain sitä on vähemmän ja joissain enemmän mutta kyllä sitä on kun hieman tutkii pintaa syvemmälle.
Sain jopa kuulla että Espanjalla on pitkä kylpyläkulttuuri. Varsinkin turkkilaiset saunat eli hamamit ovat espanjalaisille tuttuja.
Espanjalaiset eivät sauno niin usein kuin suomalaiset tai heillä ei ole omia saunoja niin paljon kuin Suomessa. Vielä.

Saunat
Saunoja löytyy kylpylöistä, hotelleista, kuntosaleilta, muutamia yleisiä saunoja löytyy ympäri maata (ne ovatkin yleensä suomalaisten perustamia) sekä omista kodeista.
Uimahalleissa harvemmin on saunoja, vaikka poikkeuksia toki on. Esimerkiksi suomalaisten eteläisimmässä kaupungissa eli Fuengirolassa on uimahalli jossa pääsee myös saunomaan ja erittäin huokealla hinnalla verrattuna kylpylöihin.
Kylpylässä missä minä kävin niin siellä oli muutama erilainen sauna. Yksi sauna oli selkeästi kuumempi hieman suomalaistyyppinen. Oli kiuas, oli kivet, kiulu ja kauha.
Sitten oli höyrysauna joka oli noin 45 asteinen.
Saunominen
Miten siellä saunassa sitten ollaan ja saunotaan?
Oman kokemuksen perusteella saunassa istutaan ja yleisissä saunoissa ollaan tosiaan aina uima-asu päällä. Muutamat käyttivät omia istuinalustoja (he taisivat olla venäläisiä) mutta istuinalustoja ei ollut tarjolla. Eikä mainintaa että niitä pitäisi käyttää.
Kuumassa saunassa istuessa kuitenkin tuntui sitä että lauteet olivat tulikuumat ja istuinalusta olisi ollut mukava.
Miehet ja naiset saunoivat sekaisin saunoissa.
Kylpylässä missä minä kävin niin siellä oli muutama erilainen sauna. Yksi sauna oli selkeästi kuumempi hieman suomalaistyyppinen.
Saunassa oli kauha ja kiulu ja löylyä sai heittää itse. Tässä kyseisessä saunassa oli kuitenkin sellainen kiukaan ulkopuolella oleva astia johon vettä sain laittaa ja josta se valui hiljalleen kiukaan kivien päälle.
Löylyvedessä oli eukalyptuksen tuoksu, uskoisin että siihen oli käytetty ihan tuoreita eukalyptuksen lehtiä.
Sitten oli höyrysauna joka oli noin 45 asteinen.
Vilvoittelu
Kylpylässä missä minä kävin oli myös kaksi kylmävesiallasta, joista toinen oli hieman lämpimämpi. En aluksi tajunnut että toinen oli lämpimämpi. Naureskelin vain viereisessä altaassa olevalle että mene nyt sinne veteen ei se vesi niin kylmää ole.
Menin minäkin myöhemmin siihen kylmempään ja ei se sairaan kylmää ollut. Näytin espanjalaisille mallia miten sinne kylmäaltaaseen oikeen mennään reippaasti.
Seinissä oli ohjeistukset että saunan jälkeen suihkun kautta altaisiin.
Kylpylä
Tässä ihanassa hotellin kylpylässä oli myös pieni uima-allas meille uimareille ja se oli oikein mukava uida aivan rauhassa. Erillisiä ratoja ei kuitenkaan ollut vaan aika lailla samalla lailla kuin täällä Saksassa. Harmittavaa.
Kylpylän altaissa oli erilaisia hierontasuihkuja. Jokaisen nappulan kohdalla oli ohjekuva että mitä siinä kohtaa oli tarkoitus hieroa. Nappulan painamisessa kävi kuitenkin muutama hassu tilanne kun vesi alkoi suihkua ihan eri suunnasta kun oli ajatellut. Myös naapurin vesisuihku alkoi suihkuttaa vettä.
Kylpylässä sai samaan hintaan pyyhkeen, kylpytakin, kylpylakin ja tossut. Tosiaan uidessa piti käyttää joko omaa tai kylpylän antamaa sinistä kylpylakkia. Mikä on mielestäni todella hyvä sääntö. Varsinkin kun espanjalaisilla sitä hiusta riittää niin ei ole kiva uida tai kellua vedessä jossa lilluu pitkiä tummia hiuksia.
Kylpylöissä on myös mahdollista varata aika erilaisiin hoitoihin ja mikäs sen parasta uimisen, saunomisen ja lillumisen jälkeen rentoutua vielä vaikka hierottavana.
Alastomuus saunoissa
Olen aikaisemmin kirjoittanut alastomuuskulttuureista ja espanjalaiset pääsivät listalle.
Lue lisää: Alastomuus eri kulttuureissa.
Heille alastomuus muiden edessä on tabu ja suihkukopeissa on ovet ettei kukaan vain näe sinua. Saunaan ei mennä alasti vieraiden ihmisten kanssa. Oman puolison kanssa kuitenkin voidaan mennä alasti saunaan. Perheen kesken ei myöskään saunota tai kylvetä alasti. Lapset eivät ole välttämättä nähneet vanhempiaan alasti ikinä.
Vaikka espanjalaiset naiset ovat mielestäni sinuja oman kehonsa kanssa niin alastomuus on kuitenkin ongelma.
Saunoissa ei olla alasti vaan päällä on aina uima-asu.

Sauna ja lapset
Useissa kylpylöissä on saunominen kielletty alle 16-vuotiailta. Joissain harvoissa paikoissa pääsevät lapset saunomaan. Saunomista pidetään “vaarallisena” lapsille.
Pukuhuoneet
Pukuhuoneet oli miehille ja naisille erikseen. Pukuhuoneissa oli erilliset kopit joissa vaatteita voi vaihtaa tai sitten oli avointa tilaa, penkkejä ja isot peilit.
Tässä kyseisessä paikassa missä minä kävin ei ollut hiustenkuivaajaa talon puolesta tarjota. Onneksi samaan aikaan oli paikalla yksi kiva espanjalainen nainen joka antoi minulle omansa lainaan.
Kannattaa rohkeasti mennä tutustumaan eri maiden saunoihin niistä oppii aina jotain uutta.

Saunasanasto
Sauna Finlandesa – suomalainen sauna
Bano Turco – turkkilainen sauna
Bano de Vapor – höyrysauna
Banera de Hidromasaje – poreamme
Cazo – kauha
Cubo / recipiente – kiulu
Echar aqua – heittää löylyä
Toivonkin että tämä espanjalainen saunakulttuuri -artikkeli vastasi sinun kysymyksiisi. Ja uskallat ensi kerralla mennä saunomaan espanjalaiseen saunaan.
Kiinnostaako sinua myös muut saunakulttuurit? Blogissa löytyy kattavasti tietoa muistakin saunakulttuureista. Voit aloittaa vaikka saksalaisesta saunakulttuurista.
Lue lisää: Saksalainen saunakulttuuri
Terkuin Sauna-Kati