Millä aineella sauna pestään? -artikkelissa kerron millä ekologisella aineella saat saunasta puhtaan ja raikkaan tuoksuisen.
Saunan peseminen ja huoltaminen on yksi tärkeimmistä asioista kun olet ostanut, rakentanut tai rakennuttanut itsellesi saunan. Kalliin ja laadukkaan saunan voit onnistua pilaamaan ja tuhoamaan lyhyessäkin ajassa.
Mikään ei ole niin kamalaa kuin mennä seuraavan kerran saunaan joka tuoksuu epämiellyttävälle. Kosteus on alkanut tehdä tuhoja lauteisiin.
Kostea haju ja tummat läiskät lauteiden pinnalla tai alapuolella kertovat sen että saunaa ei ole hoidettu oikein.
Onneksi on muutama keino joilla tämä vältetään.
Sanoisin että saunaa kannattaa huoltaa aina saunomisen päätyttyä. Kuivaa lauteet, tuuleta raikkaaksi ja muista nyrkkisääntö että sille saunatontulle laitetaan vielä muutama puu kiukaan pesään tai sähkösaunassa jätä sauna päälle 20 minuutiksi.
Saunan peseminen säännöllisesti, sanoisin noin 2-3 kertaa vuodessa.

Millä aineella sauna pestään
Muista pestä sauna oikeanlaisilla aineilla.
Olen nyt käyttänyt viime vuosina erilaisia ekologisia vaihtoehtoja ja kyllä niillä saa saunan ja saunan lauteet kunnolla puhtaaksi.
Mutta yksi aine johon olen tutustunut on tehnyt saunan pesemisestä mukavaa puuhaa.
EUCA-pesuainetiiviste joka tuoksuu ihanan raikkaalle eli eukalyptukselle. Ja mikä parasta se puhdistaa lauteet, saunan ja pesuhuoneen lattian sekä suihkun kaakelit. Voit käyttää yhtä ainetta näihin kaikkeen eikä sinun tarvitse miettiä onko se jotenkin ei turvallista.
Euca-pesuainetiiviste on ekologinen aine jota voit käyttää muuhunkin kuin saunan pesemiseen. Sillä voit pestä astioita, pyykit, lattiat ja vaikka auton jos niin haluat.
Euca on tosiaan tiiviste jonka lisäät veteen joten et osta pullon mukana vettä vaan kunnon tavaraa.
Euca on ekologinen, raikastaa ja puhdistaa, poistaa hajuja sekä ilman epäpuhtauksia.
Euca sisältää vettä, etanolia, eukalyptuksen eteeristä öljyä ja biohajoavia tensidejä.
Euca ei sisällä säilöntäaineita, homeenestoaineita, väriaineita, zeoliittia tai fosfaatteja.
Eucan pH on neutraali joten se ei valitettavasti poista kalkkia, siihen tarvitset happaman tuotteen esimerkiksi etikka tai sitruunahappo.
Miten sauna pestään
Euca pesuainetiivistettä tarvitset vain 30 ml ämpärilliseen vettä (10l). Samalla aineella voit pestä lattiat ja suihkutilan kaakelit eli kaikki pinnat jotka kestävät vesipesun.
Tee näin:
- Siirrä irroitettavat lauteet ja jakkarat pois tieltä pesuhuoneen puolelle.
- Imuroi tai harjaa pölyt pois saunan lattialta, seinistä ja katosta.
- Kastele lauteiden puupinnat ensin lämpimällä vedellä, jotta puun pinta aukeaa.
- Tee pesuaineseos ämpäriin eli 30 ml Eucaa 5-10l vettä.
- Harjaa lauteet pehmeällä harjalla, sienellä, laudeharjalla tai saunapesimellä puiden syiden suuntaisesti.
- Huuhtele lauteet lopuksi kylmällä vedellä, jotta puun pinta sulkeutuu. Voit huuhdella ensin lämpimällä vedellä.
- Kuivaa lauteet kuivaimella kuiviksi.
- Pese ja huuhtele seinät alhaalta ylöspäin. Seiniä ei välttämättä tarvitse pestä joka kerta, tarkkaile tilannetta.
- Pese myös kauhat, kiulut, harjat ja muut välineet.
- Pese lattiakaivo ja ritilä. Tyhjennä hiukset ja muut roskat pois lattiakaivosta.
- Lopuksi pese lattia ja kuivaa.
- Tuuleta sauna raikkaaksi.
- Laita sauna päälle puoleksi tunniksi, jotta sauna kuivuu kunnolla. Siirrä samalla pestyt irroitettavat lauteet ja jakkara takaisin saunaan kuivumaan.
Euca-pesuainetiivistettä voit käyttää myös muihin kodin puhdistukseen kuten tiskaamiseen, pyykinpesuun, tahrojen poistoon, lattioiden pesuun, mattojen pesuun, paljun pesuun, kylpyhuoneet ja wc:t. Voit käyttää Eucaa myös auton, asuntoauton ja asuntovaunun pesuun niin ulkoa kuin sisältä.

Mitä Euca ekopesuainetiiviste sisältää:
Vesi, suomalainen etanoli, 5-15% ionittomia tensidejä, anionisia tensidejä, eteeristä eucalyptusöljyä.
Tensiden tehtävä pesuaineessa on irrottaa likaa ja samalla estää sitä tarttumasta takaisin pestävälle pinnalle/pyykkiin.
Euca ekopesuaineen pH on neutraali.
Euca ekopesuaineessa on kolme erilaista tensidiä, joilla on omat erikoisominaisuutensa: yksi on erityisesti kehitetty pyykinpesuun, se puhdistaa tehokkaasti ja jättää pyykin mukavan pehmeäksi.
Toinen taas irrottaa tehokkaasti rasvaista likaa ja kolmas on yleissiivoukseen, monenlaisiin kohteisiin ja pintojen puhdistukseen kehitetty tensidi.
Kaikki kolme tensidiä ovat pesuaineasetuksen (EY) N:o 648/2004 nojalla biologisesti hajoavia.
Nyt on hyviä uutisia olen saanut Euca ekopesuainetta myyntiin omaan Sauna-Shopiin. Euca Ekopesuaine 450 ml maksaa vain 14,95 €. Eli peset saunan tällä aineella 15 kertaa!!
Osta nyt: Euca Ekopesuaine
Toivottavasti tämä millä aineella sauna pestään -artikkeli auttoi sinua kun etsit tietoa pesuaineista jotka soveltuvat saunan pesuun.
Mukavia pesuhetkiä ja voin luvata että tuoksu on ihana ja raikas.
Terkuin Sauna-Kati