Miten saunoa energiatehokkaasti -artikkelissa pohditaan voiko tänä päivänä saunoa entiseen tapaan? Sauna from Finland teetti kyselyn suomalaisten saunomistavoista, jossa selvitettiin ovatko suomalaisten saunomistottumukset muuttuneet energiakriisin myötä.
Miten säästää energiaa saunoessa?
Milloin ja miten kannattaa saunoa?

Tutkimus
Sauna from Finland teetti ennen joulua 2022 tutkimuksen jossa kyseltiin onko energiakriisi vaikuttanut suomalaisten saunatottumuksiin. Ovatko suomalaiset vähentäneet saunomiskertoja säästääkseen sähkölaskuissa?
Tutkimuksen mukaan suomalaiset saunovat lähes tavalliseen tapaan kerran viikossa. Saunomiskerrat ovat hiukan vähentyneet verrattuna alkuvuoteen versus loppuvuoteen.
Alkuvuonna 2022 oli kerran viikossa saunovia 55 % niin loppuvuonna 2022 kerran viikossa saunovien osuus oli vähentynyt 47 prosenttiin.
46 % vastanneista saunoo sähkösaunassa ja 25 % saunoo puusaunassa.
Noin joka toinen sanoi hintojen nousun vaikuttaneen hiukan saunomiskertoihin. 20 % vastanneista kertoi hinnan nousun vaikuttaneen paljon. 45 % vastanneista taasen sanoi että hintojen nousu ei ole vaikuttanut saunomistapoihin ollenkaan.
Suomalaiset ovat kuitenkin oppineet saunomaan energiatehokkaasti kotona tai osa heistä on siirtynyt saunomaan yleisiin saunoihin kuten uimahallin, hotellin tai kuntosalien saunoihin.
Samassa tutkimuksessa kysyttiin myös saunan terveysvaikutuksista ja 73 % vastanneista tiesi hyvin saunan terveyttä edistävistä vaikutuksista, 17 % terveysvaikutukset olivat erittäin tuttuja ja yli puolelle asia oli melko tuttu.
Vastauksissa selvisi myös että suomalaiset eivät osaa elää ilman saunaa. 42 % vastanneista kertoi ettei rentoudu yhtä hyvin jos ei pääse saunaan. 23 % vastanneista ei palaudu arjen rasituksista yhtä hyvin ilman saunaa.
Lue tutkimuksesta lisää Sauna from Finlandin nettisivuilta.

Mitä maksaa yksi saunomiskerta
Moni on varmasti laskenut kuinka paljon yksi saunomiskerta tulee nykyään maksamaan. Saunomiskerran hintaan liittyy monta asiaa, kuinka paljon on sähkönhinta tai sopimushinta sillä hetkellä. Millainen kiuas on, onko puilla lämpiävä vai sähkökiuas ja minkä kokoinen kiuas on ja kuinka paljon siinä on watteja ja kiuaskiviä.
Kuinka kauan sauna on päällä, paljon on lämpötilaksi asetettu jne.
Voit laskea saunomiskerran hinnan alla olevan laskurin mukaan.
Laskuri on saatu Sauna Bauer -yritykseltä, joka toimii Itävallassa.

Listasin tähän nyt muutamia saunaan liittyviä energiansäästövinkkejä.
- Lämmitä sauna vain vähän yli 70 asteiseksi. Koska jos lämmität saunan 100 asteiseksi nostaa se energiakuluja ainakin 20 %.
- Mene saunaan heti kun sauna on lämmin. Tarkista kuinka nopeasti sinun sauna on valmis.
- Koko perhe saunoo yhdellä lämmityskerralla. Parasta on sopia saunavuorot perheen kesken ja saunan mennään perheenä tai niin että saunaan mennään perä jälkeen.
- Illalla klo 20 jälkeen ja viikonloppuisin on sähkönhinta edullisimmillaan tätä kutsutaan kulutusjoustoksi. Vaikka sinun sähkönhinta ei ole riippuvainen pörssisähköstä kannattaa tapa ottaa kuitenkin käyttöön. Kulutusjoustolla pystytään ehkäisemään sähköpulaa. Joten kannattaa tarkistaa omasta sähköyhtiöstä milloin on edullisinta saunoa.
- Ota lumi/lumipallot mukaan saunaan ja tee ns. lumipallosauna. Talvella on hyvä käyttää lunta ja lumipalloja löylyn luomiseksi. Lapset tykkäävät kun saavat leikkiä lumella.
- Suihkuvesi voi olla muutaman asteen vähemmän. Saunan jälkeen on itseasiassa hyväkin käydä hieman kylmemmässä suihkussa. Vähemmän jälkihikeä ja varsinkin kun huuhtelet pään ja hiukset kylmällä vedellä.
- Ole suihkussa vain hetken aikaa. Käy suihkussa nopeasti ja tehokkaasti. Suihkupää kannattaa vaihtaa sellaiseen joka säästää vettä.
- Sulje suihku pesun ajaksi. Sillä aikaa kun peset hiukset ja vartalon niin voit hyvin sulkea suihkun siksi ajaksi.
- Muista tarkistaa kiuaskivien kunto. Kiuaskivet hapertuvat ja painuvat kasaan vuosien varrella. Varsinkin sähkökiukaassa painuneet kiuaskivet painavat sensoreita vasten eikä ilma kierrä enää hyvin. Suosittelen tarkistamaan tilanteen kerran vuodessa. Kiuaskivien vaihto ja uudelleen lataaminen on hyvä tehdä sadannen saunomiskerran jälkeen.
- Hyvä ilmanvaihto takaa hyvät löylyt.
- Hanki sähkökiuas joka vie vähän energiaa.
- Olen huomannut että monissa energiansäästö ohjeissa kannatetaan kiukaan sammuttamista ennen saunomisen päättymistä. Tätä en kuitenkaan suosittele, koska saunan pitää kuitenkin kuivua hyvin.
- Puusaunassa muista sääntö muutama klapi pesään saunomisen päätyttyä tai vastaavasti anna sähkökiukaan olla päällä vielä 15-20 minuuttia.
- Näin takaat että sauna kuivuu hyvin ja bakteerit eivät pääse kasvamaan saunan lauteilla. Joka tarkoittaa sitä että sauna pysyy hyvänä kauemmin. Selvää säästöä.

Vinkit energiatehokkaaseen saunomiseen:
- Lämmitä sauna 70 asteiseksi.
- Mene saunaan heti kun sauna on lämmin.
- Koko perhe saunoo yhdellä lämmityskerralla.
- Ota lumi/lumipallot mukaan saunaan, tee ns. lumipallosauna.
- Suihkuvesi voi olla muutaman asteen vähemmän.
- Ole suihkussa vain hetken aikaa.
- Sulje suihku pesun ajaksi.
- Muista tarkistaa löylykivien kunto.
- Hyvä ilmanvaihto takaa hyvät löylyt.
Onko energiakriisi vaikuttanut sinun saunomistapoihin?
Lue lisää: Miten kiuaskivet vaihdetaan
Terkuin Sauna-Kati