Saunan terveysvaikutuksista on tehty mittavia tutkimuksia, joista on kirjoitettu viime vuosina monta artikkelia. Päätin listata tähän artikkeliin kaikki ne positiiviset ja hyvät saunan terveysvaikutukset.
Onko totta että säännöllinen saunominen on hyväksi keholle?
Saako kroonisesta sairaudesta kärsivä apua saunomisesta?
Laihduttaako sauna?
Näihin saat vastauksen tässä artikkelissa.

Minusta on hienoa, että Suomessa on nyt tehty muutama mittava tutkimus saunan positiivisista terveysvaikutuksista. Itä-Suomen yliopisto on tehnyt Sauna ja sydänterveys -tutkimusprojektin. Yhdessä tutkimuksessa todettiin, että 30 minuutin saunominen alentaa verenpainetta.
Tutkimusten mukaan niillä, jotka saunovat 4-7 kertaa viikossa on 63% pienempi todennäköisyys saada aivoinfarkti kuin niillä jotka saunovat vain kerran viikossa. 2-3 kertaa viikossa saunovilla riski pienenee 22%.
Saunomisen ideaaliaika kerrallaan on vajaa 20 minuuttia, äkkikuoleman riski on yli puolet pienempi kuin alle 11 minuuttia saunovien.
Erityisesti astmaatikot hyötyvät saunomisesta, koska saunominen laajentaa keuhkoputkia.
Saunominen tuottaa aivoissa hyvää oloa eli endorfiinihormonin tuotanto lisääntyy.
Yli 50 asteen lämmössä kuolevat bakteerit, kirput ja täit. Paitsi täiden saivareihin saunakaan ei auta, niihin tarvitsee kunnon aineet.
Nämä allaolevat terveysvaikutukset saat, kun käyt saunassa useamman kerran viikossa. Toivottavaa olisi, että saunoisit enemmän kuin kolme kertaa viikossa ja sen 15- 20 minuuttia kerrallaan 75-80 asteissa saunassa.
Saunan terveysvaikutukset
- Alentaa verenpainetta
- Verenkierto kiihtyy ja ääreisverenkierto paranee
- Aivot tuottaa endorfiinia eli mielihyvähormonia
- Helpottaa kroonisista sairauksista kärsiviä mm. reuma, astma, jatkuva nuha
- Elinikä kasvaa
- Pienempi riski sairastua sydänsairauksiin, verenpainetautiin, aivoinfraktiin, Alzheimerin tautiin tai dementiaan
- Saattaa vahvistaa immuunijärjestelmää

Saunomisen hyvät vaikutukset
- Rentouttaa
- Puhdistaa
- Yhteisöllisyys ja sosiaalisuus
- Stressin hallinta ja ehkäisee myös sitä
- Unenlaatu paranee ja varsinkin syvän unen määrä kasvaa
- Nostaa sykettä, ei kuitenkaan korvaa liikuntaa
- Tekee hyvää iholle, myös ihotaudeista kärsivät saavat apua saunasta
- Kivut vähenevät, koska sauna rentouttaa lihaksia (myös reuma, huom. seuraavana päivänä voi kivut olla kovemmat)
Joten saunominen mahdollisimman usein on todistetusti terveydelle parempi. Kerran viikossa saunominen ei oikein riitä, tämän kun saisi saksalaiselle miehelle vielä selitettyä.
Täältä löytyy osa saunatutkimuksista joita mm. Itä-Suomen yliopisto on tehnyt englanniksi sekä suomeksi.
Kuinka usein sinä käyt saunassa?
Terkuin Sauna-Kati
P.s. Tähän tekstiin käytin apuna näitä kirjoituksia, niistä voit käydä lukemassa asiasta vielä enemmän: Saunaseura, Anna-lehti, ET-lehti.