Saunaterapia – Mitä se oikein on? -artikkelissa kerron mitä saunaterapia on. Missä sitä voi opiskella. Mitä saunaterapia-koulutukseen kuuluu ja kauan opiskelu kestää. Kerron myös omista kokemuksista ja omasta tiestäni saunaterapian pariin. Tervetuloa saunaterapian maailmaan.

Saunaterapeutti/saunottaja on yksi vanhoista ammateista. Jo 1600-luvun Ranskassa oli saunottajia ja he olivat arvostettuja kansalaisia. Jokaisella oli oma repertuaari, osalla oli mukana saippuaa ja saunahattuja, jotka kuuluivat kylpyläkäynti hintaan. Ihan kuka vaan ei kelvannut saunottajaksi vaan jossain vaiheessa saunottajien piti osata jopa latinaa. Mitään säädyttömyyksiä ei hyväksytty.
Keskiajalla Euroopan kylpylöissä toimivat mm. saunottajat, kupparit, saunan pesijät, saunan lämmittäjät, hierojat, balneaattorit ja ediilit.
Saunaterapia – Mitä se oikein on?
Saunaterapia on lyhyesti sanottuna saunahoitoihin erikoistunut terapiahoitomuoto joka kunnioittaa vanhaa suomalaista perinnettä. Hoidoissa käytetään puhtaita ja luonnonmukaisia yrttejä, kasveja kuivattuna ja/tai tuoreina.
Saunahoidot tehdään saunassa, suihkutiloissa, pukuhuoneessa tai ulkona terassilla.
Saunaterapia koulutuksessa käsitellään kokonaisvaltaisesti koko keho, mieli ja varsinkin ravinnolla on suuri merkitys hyvinvointiin.
Saunaterapia-koulutus järjestetään monimuotokoulutuksena. Koulutus kestää 1,5 vuotta ja lähiopetusta on 8 kertaa, noin 2-3 kuukauden välein. Kurssien välissä on tarkoitus opiskella itse ja tehdä harjoitushoitoja. Niistä raportoidaan säännöllisesti kouluttajille.
Lopuksi opiskelija suunnittelee päättötyön ja näyttöhoiton.
Koulutuksen ovat kehittäneet Mervi Hongisto ja Merja Pihlajamäki, he toimivat myös koulutuksessa kouluttajina. Heillä molemmilla on monien vuosien kokemus saunahoidoista kuten kuppauksesta.
Mervi Hongistolla on Turussa oma Forum Sauna ja Merja Pihlajamäellä Hyvän Olon Keskus Parkanossa.
Koulutuksesta on mahdollista saada itselle uusi palvelualan ammatti ja sen jälkeen toimia itsenäisenä yrittäjänä. Muista kuitenkin että et ole lääkäri tai muu lääketieteen edustaja. Saunaterapeutti voi kuitenkin ohjata lääkäriin jos huomaa jotain sellaista.
Mielestäni on mahtavaa, että on virallinen koulutus. Moni suomalainen saa verenperintönä saunomisen perusteet. Hienoa, että tällä tavoin me voidaan jatkaa suomalaisen saunan perintöä omille jälkeläisille.

Saunaterapia-koulutukseen kuuluu:
- Pesut, pesuhieronnat, terapeuttiset vihtomiset, erilaiset vihdat ja niiden käyttö hoidoissa.
- Turve-, suola-, tuhka-, maaperäsaunat sekä puhdistussaunat.
- Kääreet, hauteet, amme, osa- ja kokovartalohoidot.
- Kuppaus ja verikupauksen erityispisteet sekä kuppaushieronta.
- Vesi- ja vaihtolämpöhoidot sekä vesihoitojen erikoishoidot.
- Yrttilääkintä eri muodoissaan.
- Erilaiset hemmotteluhoidot.
- Morsius- ja sulhassaunat.
- Suklaa-, pakuri-, nokkos-, tyrni-, yrttinyytti-, hoidot.
- Bambukeppihieronta / saunabambukeppihoito
- SaunaMamman yrttien voimapesut.
- Ravitsemus.
- Erillinen hygieniakoulutus.
Lähde: Saunaterapiakoulutus-sivusto

Omat kokemukset
Hyppäsin itse mukaan Saunaterapia-koulutukseen kesken kaiken, koska keväällä 2020 se oli mahdollista osallistua etänä. Kun ensimmäisen kerran kuulin saunaterapiasta ja mitä enemmän juttelin muiden kanssa alkoi koulutus kiinnostamaan. Kuitenkin välimatka Saksasta Suomeen ja varsinkin tämä korona-aika laittoi kaikki mietinnät uusiksi.
Minulle tästä koronasta on ollut hyötyä. Muutama kurssi on nyt järjestetty etänä ja olen näin ollen pystynyt osallistumaan koulutukseen. Kurssien välissä ja aikana minun on ollut mahdollista tehdä hoitoja omassa kotisaunassa.
Yrtit, kasvit, puut ja muut parantavat aineet ovat aina kiinnostaneet minua. Hukkasin itseni moneksi vuodeksi ja nyt on ollut aika oppia kaikkea uutta. Parasta on se kun sauna liittyy tähän koulutukseen erittäin vahvasti. Voisin väittää, että olen kouluttautumassa unelma-ammattiini.
Minulla on tarkoitus järjestää suomalaisia saunailtoja täällä Saksassa. Saksassa en saa käyttää nimeä terapia tai hoito, koska en ole homeopaatti tai mikään muu lääketieteen edustaja. Sen tähden olen ajatellut mainostaa perinteisiä suomalaisia saunailtoja. Uskon, että tällaiselle on täällä kysyntää. Saksalaiset ovat kiinnostuneita saunasta ja saunomisesta ja varsinkin suomalaisista saunatavoista.
Joten jos olet tulossa Etelä-Saksaan ja saunahoito kiinnostaa, niin ota yhteyttä. Toistaiseksi minulla ei ole omaa saunaa, jossa hoitoja voin pitää. Minulla on kuitenkin tiedossa muutama sauna jossa voin niitä tehdä. Toisessa niissä on mahdollisuus myös yöpymiseen, joten laita viestiä jos matka tänne Allgäuhin kiinnostaa.
Toistaiseksi tämä koronatilanne on vaikea saunottajien kannalta. Mutta uskon kun tästä pahimmasta päästään, niin pääsen kunnolla vauhtiin suomalaisen saunan sanansaattajana.

Saunahoidot
Rakastatko hunajaa? Oletko hunajan ystävä? No silloin Hunajasauna on sinulle se oikea saunahoito. Tiesitkö, että hunajalla on monia hyviä vaikuttavia aineita? Sen lisäksi että hunaja maistuu hyvälle niin se tekee hyvää niin ulkoisesti kuin sisäisesti.
Tiesitkö että ennen vanhaan saippuan sijaan käytettiin koivua puhdistautumiseen ja nimenomaan saunassa? Koivu sisältää saponiineja ja ne puhdistavat ulkoisesti. Koivuvihdalla vihtominen taasen rentouttaa kipeitä lihaksia ja kokonaisvaltainen saunahoito on taattu. Kyllä ennen vanhaan ollaan oltu fiksuja.
Ruusu rauhoittaa, estää masennusta ja poistaa stressiä, joten ruususauna on paras keino rentoutua niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Ruusu tuoksuu ihanasti niin saunassa kuin kylpyhuoneen puolella. Villiruusu-jojobaöljy kuorintasuolan jäljiltä iho jää ihanan pehmeäksi ja tuoksuiseksi. Olo ruususaunan jälkeen on todella rentoutunut, tuntuu kuin uppoutuisit patjan sisään.
Kiinnostaako kokeilla puhdistusaunaa, jossa kasvit, puut ja pensaat ovat “parantajina”? Ota saunaan mukaan tiettyjä kasveja, yttejä ja puita ja huomaat kuinka sauna kertoo sinulle mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Saunaterapeutti / Saunottaja
- Hoitajat ottavat palasia koulutuksesta omiin hoitoihinsa.
- Saunaterapeutti-koulutuksen voi käydä vain syventääkseen omaa suhdetta saunaan.
- Ruokavalio on tärkeässä roolissa. Suositaan kasvis- ja vähähiilihydraattista ruokaa, varsinkin saunan jälkeen. Koska saunan jälkeen aineenvaihdunta lähtee liikkeelle ja se on saunan tarkoitus. Raskas ruoka tukkii sen, joten vältä raskasta ruokaa saunan jälkeen. Lue lisää: Voiko saunaan mennä ruokailun jälkeen?
- Koulutus on kokonaisvaltainen, se on muutakin kuin vain sauna ja saunominen.
- Koulutuksen jälkeen osaat tehdä perinnehoitoja kuten: Hauteet, kääreet, turve-, vesi-, vaihtolämpöhoidot. Esim. kuumetta on ennen vanhaan alennettu vesihoidoilla.
- Koulutuksessa opit vihtomisen syvemmät merkitykset. Koivu ei ole ainoa vaihtoehto, jokaisella puulaadulla on erilaiset vaikuttavat aineet.
- Koulutuksen jälkeen osaat toimia oikein myös hygienian kannalta. Esimerkiksi kuppauksessa hygienian merkitys on todella tärkeää.
- Koulutuksen jälkeen voit toimia itsenäisenä palveluntarjoana.
Toivottavasti tästä Saunaterapia – Mitä se oikein on? -artikkelista oli sinulle apua. Jos ja kun innostuit saunaterapiakoulutuksesta niin voit kysyä minulta lisätietoja. Tai voit tutustua Saunaterapia-sivustoon.
Lue lisää: Saunaterapiakoulutus
Terveisin Sauna-Kati