Suomalainen sauna Portugalissa, harvinaista herkkua vai ihan normaalia ulkosuomalaiselle? Sauna ja saunominen on tärkeä asia meille ulkosuomalaiselle tai ainakin suurimmalle osalle.

Ulkosuomalaisten saunat
Tähän blogipostaus-sarjaan kerään tarinoita ulkosuomalaisten saunoista ulkomailla. Uskomattomia kertomuksia saunan rakentamisesta, materiaaleista, ideoista, rakkaudesta ja unelmista joista tuli totta.
Kuka ja missä
Reijo on asunut Portugalissa jo monta kymmentä vuotta ja hänellä on portugalilainen vaimo. Reijo tapasi vaimonsa lomamatkalla Algarvessa ja koska Suomen touhu oli silloinkin omituista hän päätti muuttaa Portugaliin.
Reijo asuu Guimaraesin kylässä, jossa on entinen kuninkaan linna. Sanotaankin, että Portugalin valtio on siellä syntynyt. Kaupungin lippu on samanlainen kuin suomenlippu. Se selvisikin Reijolle yhtenä juhannuksena kun kuninkaanlinnan torniin oli laitettu liput liehumaan. Hän kyseli vaimoltaan, että mitä ihmettä? Miksi täällä juhlitaan Suomen juhannusta?
Voisi jopa sanoa, että kohtalolla oli sormet pelissä, koska vaimo on nimenomaan tästä kylästä kotoisin.
Reijo on hierojana Pohjois-Portugalin isoimmista hotellissa ja ollut siellä töissä jo 27 vuotta.

Saunan rakentaminen
Sauna on rakennettu jo kaksikymmentä vuotta sitten. Reijo rakensi ensin uima-altaan, joka on 2,5m syvä ja 5 metriä leveä.
Reijo osti kiukaan Tampereen Rautaotrasta ja pisti sen auton perään. Kuljetti kiukaan läpi Euroopan Portugalin Porton läheisyyteen.
Reijo on kulkenut Portugali Suomi väliä autolla useaan otteeseen, joten kiukaan ottaminen matkaan ei ollut paha homma.
Reijo rakensi itse oman saunansa (hökkeliksi hän sitä kutsui), seinät ovat mäntyä. Lauteet hän rakensi myös itse ja pisti suomalaisen kiukaan nurkkaan. Mitään valittamista ei ole ollut, löylyt ovat olleet hyvät. Saunan rakentamiseen meni aikaa viikon verran.
Saunan rakentamiseen pitäisi olla rakennuslupa.
Portugalissa pitää olla oman maan ympärillä muuri, muuten se ei ole sinun maata ja joku voi ottaa sen omaan käyttöön. Joten tämä kertoo hieman rakennuskulttuurista Portugalissa.

Saunominen
Reijo saunoo joka päivä. Kuusi kertaa viikossa hotellilla ja kerran viikossa omassa saunassa.
Portugalilainen vaimo tykkää myös käydä saunassa, hän oppi saunomaan Suomessa.
Saunarituaalina on ihan vain saunan lämmittäminen itsessään. Sekä sitten saunatuoksuja on ostettu ja hänellä on kiuaskivien päällä kuppi johon niitä saunatuoksuja voi laittaa. Koivu, mänty ja eukalyptys ovat suosikkutuoksuja.
Saunajuomana on Suomessa ollessa lonkero. Joskus hän tekee itselleen vodka-colan tai jonkun muun drinkin. Saunaolut ei tule Portugalissa kysymykseenkän, olut ei ole siellä niin hyvää.
Saunan vierestä löytyy grilli, mutta Portugalissa makkarat eivät ole kaksisia. Lidlistä voi löytyä jotain mitä ehkä voi grillata. Sinappi löytyy mutta makkara puuttuu.
Reijo ei käytä vihtaa eikä vastaa.
Reijon kiuas on puilla lämpiävä ja hän lämmittää sitä eukalyptyspuulla. Eukalyptyspuu pitää pilkkoa pieniin osiin, koska silloin se palaa paremmin. Peräkärryllinen puuta (1-2 kuutiota) riittää vuodeksi, koska omassa saunassa tulee käytyä vain kerran viikossa.

Mitä sauna merkitsee Reijolle
Reijo oli monta vuotta ilman suomalaista saunaa, mutta sitten tuli niin ikävä kunnon löylyjä, että oma sauna oli pakko saada. Alussa hän kävikin omassa saunassa kaksi kertaa viikossa.
Sauna on Reijolle puhdistumista sekä rentoutumista varten.
Pieni hetki rentoutumista ja hiljaisuutta. Ajattelee pienen hetken maailman menoa.
Hotellin saunassa käydessä tulee oltua saunassa vain 5-15 minuuttia, mutta kotona omassa saunassa saunoessa tulee rampattua edes takaisin. Altaaseen ja saunaan, altaaseen ja saunaan.
Paras saunakokemus
Paras saunakokemus on ollut Ylöjärven leirintäalueen savusaunassa. Saunassa oli paljon happea ja löylyt todella kuumat. Se oli erilainen ja hieno saunakokemus.
Vaikkakin Reijon mielestä jokaisessa saunassa on oma henki ja mistä se lämpö tulee ja miten lämpö kiertää. Hajut ja kaikki semmoiset.

Saunakulttuuri Portugalissa
Reijo on joutunut useaan otteeseen huomaamaan sen, että portugalilaisilla ei ole mitään hajua miten saunassa toimitaan. Pyyhkeitä, uikkareita ja uimahousuja on kuivateltu saunassa, jopa kiuaskivien päällä.
Kiuaskiviä ei ole ollut kiukaassa nimeksikään ja Reijo varoittelikin, että kiuas varmasti laukeaa hyvin nopealla tahdilla. Niin kuin kolmen kuukauden jälkeen kiuas sitten hajosi. Hotellin omistajat sanoivat, että niitä kiviä pitää säästellä, koska ne tilataan Suomesta.
Löylyä kyllä heitettiin ja ämpäri tolkulla. Se vain ei ollut kovin hyvä, koska kiukaassa oli vain ne pari kiveä. Eikä siitä mitään lämpöä tullut koska vastukset vain hehkuivat punaisena.
Hotellissa oli turkkilainen ja tavallinen sauna. Reijon mielestä turkkilainen sauna oli melkein parempi, koska se tavallinen sauna oli ilman niitä kiviä ja siellä haisi, koska ne ihmiset kuivatteli niitä uikkareita siellä.
Jossain vaiheessa Hotellin pomo vaihtui ja sanoi Reijolle voisitko opettaa näille portugalilaisille miten saunotaan. Se olikin vaikeampi tehtävä, koska rikkaat bisnesmiehet eivät halunneet kuunnella työläisen vinkkejä ja ohjeita.
Reijo alkoikin tehdä niin, että heitteli ne uima-asut reteesti pois saunasta. Se johtikin siihen, että nähdessään että Reijo tulee kaikki katosivat maisemasta.
Vuosien mittaan saunominen hieman parani siellä paikassa, mutta nykyään Reijo ei käy enää tässä paikassa saunassa. Hän on ruvennut käymään toisessa paikassa, jossa onkin parempi uima-allas ja spa-osasto. Sauna on sekasauna eli tarkoitettu miehille ja naisille yhteisesti. Uima-housut, uikkarit, bikinit päällä, suihkun kautta.
Saunat ovat sellaisia elementtisaunoja ja niissä on kiukaissa vain keskellä kivet. Niihin ei saisi heittää löylyä. Useasti onkin käynyt niin, että vastukset ovat menneet rikki ja silloin kiuas sammuu automaattisesti. Reijolla onkin usein shampoo-pullo mukana, josta ruiskuttaa hieman vettä niille kiville.
Toisen hotelllin saunassa saunan lämpötila oli vain 70-80 astetta ja tässä uudessa 90-100 astetta. Joten ihan hyvät löylyt niissä saa aikaiseksi.
Kommelluksia saunassa
Yksi portugalilainen mies laittoi uimasta tulleessaan uima-housut kuivumaan lampun päälle. Lamppu meni monta kertaa oikosulkuun ja lamppu posahti monesti. Siltikään tämä mies ei oppinut, ettei niitä uikkareita kannata tuoda saunaan sisälle eikä varsinkaan lampun päälle.
Eukalyptyslehtiä joku tuo yleiseen saunaan ja tunnin ajan saunassa onkin ihana tuoksu. Vaan tunnin jälkeen se alkaa haisemaan kissan kuselta. Joku tosiaan tuo niitä lehtiä sinne saunaan muttei vie niitä pois.
Eli he kastelevat ne eukalyptyslehdet ensin vedessä ja sitten kiukaalle. Mutta eivät vihdo niin kuin me suomalaiset. Lehtiä meneekin kiukaan kivien ja vastuksien väliin ja ne alkaa kärventyä siellä ja siitä tulee kamala haju kuin märistä hikisistä sukista.
Portugalilaiset ovat kovia höpöttämään saunassa, varsinkin jalkapallo ja politiikka on suositut aiheet. Oman rauhan saat saunassa, kun heität kunnon löylyt ja portugalialaiset hiljenevät tai poistuvat saunasta vähin äänin. Tai siirtyvät alalauteille, johon Reijo kommentoi, että Suomessa alalauteilla istuvat naiset ja lapset.
Portugalilaiset tekivät kaikenlaisia asioita saunassa esimerkiksi ajoivat partaa. Tai että ämpäriin oli pissattu, koska luultiin, että se oli sitä varten. Ja sitten ne toiset heitti sitä löylyvettä kiukaille, voitte vaan arvata mikä ”ihana” tuoksu siitä tuli.
Vinkki vitonen, jos olet kylmässä saunassa niin kannattaa laittaa kylmää vettä termostaattiin/anturiin niin johan alkaa sauna lämpeämään.
Mitä mieltä olet tästä suomalainen sauna Portugalissa -artikkelista? Oliko tässä jotain yllättävää vai oletko kokenut samanlaista sauna käyttäytymistä Portugalissa?